Syyskuu

Kirjoittaja: Sointu, 02.10.2010. Kommentointi pois käytöstä

Syyskuussa on kehrätty, mutta myös neulottu. Kehräämisessä olen opetellut uutta tapaa kerrata nimittäin Navajo-kertausta. Se on vielä vähän hakusessa, mutta alkaa jo jollakin lailla sujua.

Syksy on sukkien aikaa ja niitä on valmistunut muutama pari.

Itse kehrätystä langasta lämmittelysukat naisen jalkaan. Näitä valmistui 2 paria, mutta toinen pari lähti maailmalle jo ennen kuin ennätin päätellä langanpäitä.

Näitäkin valmistui 2 paria. Lasten sukat, toiset vauva-kokoa ja toiset noin 5 vuotiaan kokoa. Näissäkin olen käyttänyt itse kehräämääni lankaa.

Päättelyä odottaa 7 veljeksestä neulotut sukat kovempaan käyttöön. Sukkien koko on noin 34.

Elokuu

Kirjoittaja: Sointu, 04.09.2010. Kommentointi pois käytöstä

Tämä blogi toistaa nyt iseään, sillä olen enimmäkseen kehrännyt. Nyt pesua odottaa musta lanka ja tulossa on musta-valkosta. Tosin tein kesän aikana sukan neulomisennätyksen. Aloitin perusukat joskus toukokuun puolivälissä ja sain ne valmiiksi elokuun puolivälissä.

En ole ennen näin kauaaa yhtä sukkaparia neulonut ainakaan sen jälkeen kun kansakoulussa ensimmäiset sukat piti neuloa.

Viime viikolla aloitin ensimmäisen sukkaparin itse kehräämästäni langasta. Ne edistyvät mukavasti vaikka suurin osa ajasta kuluukin karstaamiseen ja kehräämiseen.

Heinäkuu

Kirjoittaja: Sointu, 05.08.2010. Kommentointi pois käytöstä

Heinäkuun helteillä olen käsitöitä vain katsellut. Rukkia kuitenkin polkaisin iltavilakalla sen verran, että sain noin 180 g kolmisäikeistä lankaa.

Heinä-elokuun vaihteen olen viettänyt hoidellen kesälunssaa ja Lasse-kissaa.

Kesäkuu

Kirjoittaja: Sointu, 04.07.2010. Kommentointi pois käytöstä

Kesäkuussa ähelsin enimmäkseen pihahommissa. Maalasin aitaa ja rakensin varjoisan terassin, ainakin se on varjossa kello 11 jälkeen. Aamuaurinko paistaa siihen vielä esteettä, mutta kun pensasaita kasvaa uudelleen, tuolla päädyssä on mukavan varjoisaa heti aamusta alkaen.

Käsityörintamalla on valmistunut ainoastaan yksi työ. Itse kehrätystä langasta salomoninsolmuilla virkattu ylileveä huivi.

Toukokuu

Kirjoittaja: Sointu, 02.06.2010. Kommentointi pois käytöstä

Toukokuussa leikkasin pensaan ja rakensin aidan. Maalia vielä kaipaa, mutta suositus on, että kyllästetty puu maalataan vasta vuoden päästä joten katsellaan sitä aitaa nyt tollasenaan tämä kesä. Toivottavasti pensas kasvaa nopeasti ja peittää sen.

Silloin kun on satanut ja iltaisin kun ei kehdannut enää mekkaloida aidan rakentamisen kanssa sai rukki surista ja lankaa on kertynyt jo reilut 300 g.

Kehräämäni lanka on edelliskertaista lankaa tasaisempaa. Liekö syynä taitojen karrtuminen vai onko tämän kertainen villa muuten vaan helpompi karstata ja kehrätä. Tein langoilleni  vyötteetkin.

Huhtikuu

Kirjoittaja: Sointu, 10.05.2010. Kommentointi pois käytöstä

Tein toisetkin sukat Ticosta, käytin koko loppulangan neulomalla ensin terän ja lopuksi varren. Molemmat meni purkuun koska ne ei pysyny kuosissaan vaan lörpsähtivät. Nyt purkulangasta on tulossa napakammat uudet sukat. Toivottavasti onnistuu nyt paremmin.

Nämä sukat on 7 veljeksestä. Koko on 38. Kuva ei ole paras mahdollinen kun omasta jalasta on vähän vaikea ottaa kuvaa eikä nuo kuvaustaidotkaan ole kovin kummoiset.

Tuplalapaset Sisu-langasta. Pieni naisten koko.

Näiden lapasten ohje löytyi netistä Ulla-neuleesta. Mallin nimi on Sammaleiset. Näistä kiinnostuin tuon erilaisen peukalokiilan vuoksi. Piti kokeilla ja ihan hyvä peukalomalli. Tätä mallia voisi kokeilla uudestaankin. Naisten koko.

Maaliskuu

Kirjoittaja: Sointu, 04.04.2010. Kommentointi pois käytöstä

Maaliskuu on ollut sukkakuu ja sukkakuu jatkuu vielä ainakin ykien puikoilla olevien sukkien sukkien verran.

Tässä valmiit aikaansaannokset.

Lankana 7-veljestä koko noin 40.

Kevääksi vihreää. Lankana 7-veljestä, koko 38.

Halusin kokeilla Novitan uutta sukkalankaa Tico ticoa. Mallineuleena palmikkoa, joka ei tosin tässä langassa tule oikein hyvin esiin. Koko on 38.

Lapaset

Kirjoittaja: Sointu, 06.03.2010. Kommentointi pois käytöstä

Lanka riitti vielä lapasiin pipon seuraksi.

Pipo

Kirjoittaja: Sointu, 26.02.2010. Kommentointi pois käytöstä

Kaksi kuukautta olen haeskellut uutta pipomallia ja luulen sen lopulta löytyneen. Aikaisemmin olen esitellyt jo yhden mallin ja tässä tulee vielä kaksi lisää. Harmaa pipo ei ole oikein minun tyyliini sopiva, mutta kirjoneuleinen tuplapipo on hyvä. Pysyy hyvin korvilla.

Pipomallia miettiessäni neuloin huovutetut tumput. Tää huovutushomma ei oikein ole mun juttuni, tytär on näitä tehnyt enemmänkin ja onnistunut paremmin, mutta kyllä nää lumitöihin välttää.

Myös yhdet perussukat on valmistunut telkkaria töllöttäessaä. Koko on 38.

Päivitystä

Kirjoittaja: Sointu, 14.02.2010. Kommentointi pois käytöstä

Joulukuun puuhasteluista jäi esittelemättä “palikan” uudet vaatteet, eli varapatjan päällinen. En ottanut ennen kuvaa, mutta tässä jälkeen kuva.

Tammikuu oli vähän hiljaisempaa käsityöiden osalta, mutta nyt on kuitenkin jotain valmistunut. Olen pitkään yrittänyt kehitellä omaan päähäni pipoa, joka pysyisi korvilla reippaammassakin menossa. Nyt valmistunut pipo todennäköisesti täyttää sen kriteerin, mutta malli ei ole oikein minun makuuni. Tässä se nyt kuitenkin on.